Pages



2.2.18

Kotipäivä

Pyrin pitämään ainakin yhden päivän viikosta jolloin emme lähde minnekkään vaan pystyttelemme koko päivän kotona. Meillä on usein aika kiireisiä viikot ja järjestämme itsellemme paljon erilaista ohjelmaa. Tällä viikolla olemme mm. lounastaneet kaupungilla, shoppailleet hieman, lounastettu Ylöjärvellä, hoidettu kauppa-asoita, lenkkeilty, oltu muskarissa ja äiti-vauvajumpassa ja myös vauvakahvilassa ehdimme pyörähtämään.

Kotipäivinä puuhastelen vaihdelle mm. seuraavia juttuja Pikku E:n päiväunien aikaan:

  • Pesen pyykkiä
  • Teen avoimen yliopiston tehtäviä
  • Siivoilen
  • Kahvakuulainen
  • Makselen laskuja
  • Järjestelen kalenteria :)
  • Katselen Tv-ohjelmia erilaisista suoratoistopalveluista (tätä hyvin vähän)
  • Luen
  • Nautiskelen omasta ajasta (tätä voisi tehdä enemmänkin)
Olen kokenut tämän arjen rytmittämisen meille hyväksi. Pidän pääsääntöisesti siitä, että meillä on paljon aktivitettejä viikossa, mutta tykkään myös rentoilla kotona. Haluan myös, että meille jää miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa iltaisin, joten siksi hoidan monia omia asioitani päiväsaikaan.

23.1.18

Helpot perunarieskat

Olen tehnyt näitä rieskoja useamman kerran ja nämä ovat aina yhtä hyviä ja helppoja. Näistä myös helppo tehdä osa vauvalle kun jättää vain suolan ja juuston pois.

Tarvitset:


5 dl perunamuusia  (teen yleensä ison satsin ruuaksi, josta jää sitten osa rieskoihin)                
1 tl suolaa
1 kpl kananmunia
1 dl kaurahiutaleita
2.5 dl hiivaleipäjauhoja         
 
+ juustoraastetta päälle halutessasi (ei ollenkaan pakollinen)
 

Tee näin:

 
  1. Lisää perunamuusin joukkoon suola ja kananmuna.
  2. Sekoita muusiin kaurahiutaleet ja jauhot.
  3. Muotoile taikinakasoista jauhotetuin sormin ohuita leipäsiä. (laita juustoraastetta päälle halutetessasi) Pistele rieskat haarukalla ja paista 250-asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes rieskojen pinta on hieman ruskistunut. Nauti heti.

17.1.18

Välipalaa 7kk vauvalle

Meillä syödään usein hedelmäsoseita välipalana. Usein myös annan esim. appelsiinin lohkoja tai avokadoa hieman muussattuna. Myös banaanilettuja ollaan maisteltu.
Parhaiten taitaa kuitenkin maistua itse imettynä smoothie tuollaisesta Canpol-merkkisestä pillipullosta. Tuo on hirveän kätevä ja meillä juodaan siitä myös vettä aterioiden yhteydessä.
Teen itse smoothiet korvikemaitoon, joten siinä menee sitten samalla alas maitoannos. Mietin josko pian testaisi sekaan myös hieman kaurajugurttia. Niitä ilmeisesti saa antaa myös vauvoille.

Tässä muutamia smoothie reseptejä vauvalle


Banaani-vadelma

  • maitoa n. 100 ml
  • puolikas banaani
  • pakkasesta vadelmia oman maun mukaan

Luumu-banaani

  • luumusosetta
  • puolikas banaani
  • maitoa n. 100 ml

Päärynä-omena

  • maitoa n. 100 ml
  • Kypsä puolikas päärynä
  • Omenaa

Appelsiini

  • maitoa n. 100 ml
  • appelssiinia
  • muutama tyrnimarja pakkasesta

15.1.18

Tampereen parasta lounasta

Tänään muskarin jälkeen hurautettiin autolla keskustaan lounaalle. Meillä oli myös muutamia asioita kaupungissa hoidettavana. Kaupungin ehdottomasti parasta lounasta saa kauppahallista 4 vuodenaikaa ravintolasta. Kauppahallissa on myös ihana ympäristö rullailla vaunujen kanssa ja hankkia vaikka mitä herkkuja kotiin.

Tänään lounaalla oli poron sisäfilettä paahdettujen kasvisten kera (13€). Oli kyllä ihan mielelettömän hyvää ja mureaa lihaa. Suosittelen kyllä tätä ehdottomasti lounaalle, täällä on myös helppo liikkua vaunujen kanssa.



14.1.18

Nopea sosevinkki vauvalle

Teen osittain soseet vauvalle itse. Pääsääntöisesti menemme kuitenkin valmiilla purkeilla niiden helppouden vuoksi. Tätä tein eilen vauvalle kun itsekkin söimme lohta. Tämä valmistui kokonaisuudessaan samalla oman ruuan ohessa.

Bataatti-lohisose

  • Keitä lohi (muutaman minuutin kattilassa)
  • Pursota sekaan valmis bataattisose (Pirkka)
  • Purista joukkoon puolikas sitruuna
  • Silppua sekaan tilliä
  • Mausta mustapippurilla ja seesaminsiemenillä

Meillä tämä ainakin maistui hurjan hyvin. Koska vauva jo 7 kk, en tätä enää soseuttanut enempää.

12.1.18

Suunnitelmia keväälle

Uusi vuosi on alkanut ja minulla olisi vielä 8 kk aikaa puuhastella kaikenlaista ilman työmurheita. Olenkin suunnitellut kevään kuukausille kaikenlaista puuhaa ja kalenteri alkaa pikkuhiljaa jo täyttyä. Muskari meillä on jo alkanut ja äiti-vauvajumppa alkaa ensi viikolla. Muita yhteisiä hararstuksia en halunnut enää ottaa, alkaisi muuten olemaan viikkokalenteri liian täynnä. Haluan, että aikaa jää myös kavereiden tapaamiseen ja muuhun hengailuun.

Tässä vähän alkuvuoden suunnitelmia kuukausittain:


Tammikuu

Tässä kuussa tarkoitus on keskittyä hieman keventämään ruokavaliota ja koittaa myös liikkua aktiivisesti. Yhtenä viikonloppuna olen menossa Fitfarmin treeniviikonlopulle Ikaalisiin kavereiden kanssa. Tästä tulee varmasti hauskaa! Olemme myös menossa koko perheen kanssa yhdeksi yöksi Helsinkiin ja siellä minulla onkin taas aikaa treffailla siellä asuvia ystäviäni.
Aloitin juuri avoimessa ylipistossa henkilöstöjohtamisen kurssin, joten siinä riittää puuhasteltavaa kaikelle ylimääräiselle ajalle koko kevään ajan. Kurssi tuntuu nyt jo tosi mielenkiintoiselta ja tehtäviä on ollut mukava tehdä.

Helmikuu

Helmikuussa matkaan taas Leville, nyt Pikku E:n kanssa kaksin miehen jäädessä kotiin. Lennämme Tampereelta ja hieman jo mietityttää miten selviydyn yksin lennoista, aina on helmpomaa kun on toiset apukädet matkassa mukana. Toki emme ole mökillä vaan kahdestaan, vaan siellä on myös mummu ja vaari, kummitäti ja muita serkkuja. Laskettelua ja ulkoilua taas siis tiedossa. Helmikuussa menen myös yksin Helsinkiin tyttöjen tapaamiseen. Yhdessä miehen kanssa meillä on ohjelmassa yhdet 20-luvun teemabileet sekä Cats-musikaali. Helmikuu onkin meille aika kiireinen kuukausi.

Maaliskuu

Maaliskuussa meillä on taas Levin reissu tiedossa, tällä kertaa matkaamme miehen veljen vaimon ja lapsien kanssa yöjunassa perille. Yöjunassa matkaaminen vähän jo kauhistuttaa valmiiksi. Maaliskuussa mies on Levillä myös poikien reissussa joten silloin voisi kehitellä meille jotain ohjelmaa, sitä pitää vielä miettiä. Maaliskuussa olisi ihanaa jos ehtisimme vielä kesämökille Ylöjärvelle. Olemme perinteisesti siellä aina viettäneet miehen kanssa kaksin pääsiäisen, mutta nyt pääsiäinen vietetään Levillä.

Huhtikuu

Kevättä alkaa varmasti olemaan jo ilmassa huhtikuussa (toivottavasti). Ehkä alamme hieman suunnittelemaan meidän piharemonttia ja tässä meneekin sitten varmasti aikaa. Huhtikuun lopussa on myös vappu. Rakastan vappua ja viimevuonna meiltä meni vappu hieman ohitse koska olin raskaana. Haluisinkin juhlistaa nyt vappua kunnolla kuohuvan ja munkkien kera ja mennä ehdottomasti 1.5. piknikille Koskenrantaan.

Toukokuu

Toukokuu on lempikuukauteni koska silloin alkaa kesän odotus, kevät on kauneimmillaan ja silloin on myös omani sekä Pikku E:n syntymäpäivä. Meillä on itseasiassa suvussa todella monta syntymäpäivää toukokuussa joten juhlittavia riittää. Synttärijuhlat ovatkin aina tosi kivoja. Mitähän sitä sitten keksisi pikkuisen yksi vuotis synttäreille? Ainakin runsaasti ilmapalloja ja hyviä tarjottavia.
Toukokuussa lähdemme myös oman perheen kesken Kyproksen lämpöön. Olemme varanneet All Inclusive loman Atlantica Mare Village nimisestä hotellista. Tästä lomasta ja hotellista lisää vielä myöhemmin.

Toukokuun jälkeen saapukiin kesä jota odotamme kovasti. Kesäjutuista sitten erikseen lisää, nyt nautimme talvesta ja saapuvasta keväästä!



11.1.18

Nopeat kahvakuula treenit

En ole ottanut vauvan syntymän jälkeen itselleni salikorttia mihinkään. En usko, että saisin korttia tarpeeksi hyödynnettyä ja kalliit salijäsenyydet eivät houkuttele tällä hetkellä. Treenaan mielelläni kotona kun minulle parhaiten sopii. Käyn myös vaunulenkeillä ja pian jatkuu taas äiti-vauvajumppa.

Minun ehdottomia suosikkejani on Bodyfit by Amy kahvakuulatreenit. Siellä on tosi paljon vaihtoehtoja eri pituisille ja eri lihasalueiden treeneille. Tänään esimerkiksi tein 20 minuutin kahvakuula treenin ylävartalolle. Hiki tuli ja ehdin tämän juuri sopivasti tekemään Pikku E:n päiväunien aikana.

Minulla on tällä hetkellä kotona vain 5 kg:n kahvakuula, joten seuraavaksi hankintalistalla on painavampi kahvakuula.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design